torstai 20. heinäkuuta 2017

NCPartnering Oy sponsoroi yhdistystämme

NCPartnering Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kantola sanoo, "On hienoa, kun paikallista ja perinteistä kyläyhteisöä tuodaan tunnetuksi ja samalla vaalitaan alueen yhteisöllisyyttä - Tällaista toimintaa kannattaa tukea". Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Kehus-Kaarre totetaa, että on hienoa, että löytyy alueellisia yrityksiä tukemaan toimintaamme ja edistämään tavoitteitamme. Sopimus kattaa vuoden 2017 ja 2018. 

Lisätietoa yrityksesta osoitteesta: www.ncpartnering.com

Terveisin Hallitus   

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Sää suosi vuoden 2017 Vatunkipäiviä ja väkeäkin oli mukavasti

Tänä vuonna 2017 järjestettiin 8.7.2017 Vatunkipäivät. Tarjolla oli lohisoppaa, kahvia ja vohveleita, tuoretta kalaa, karaoke laulua, vanhoja ajoneuvoja ja kirpputori. Hyvän sään ansiosta paikalla oli runsaasti väkeä, joka näytti nauttivan leppoisasta yhdessäolosta.
















perjantai 23. kesäkuuta 2017

Hyvää Juhannusta...

Vaikka hieman on kylmää, niin kokon äärellä on lämmintä...

Kokko ennen sytyttämistä

Hienosti palaa...



torstai 8. kesäkuuta 2017

SF-Caravan ry:n Oulun jäseniä vieraili Vatungissa 28.5.2017

Yhdistyksemme pyysi karavaanareita tututustumaan Vatungin suomiin mahdollisuuksiin ja toivoo, että saataisiin aikaan yhteistyötä heidän kanssaan. Monet ovat unotaneet, että Vatungissa on monipuoliset palvelut saunoineen ja peseytymistiloineet, jotka sinne on aikanaan järjestänyt silloinen Kuivaniemen kunta. 

Yhdistyksemme tavoitteena on kehittää edelleen aluetta ja saada sinne ainakin kesäisin mahdollisimman paljon toimintaa aikaan. Asian tiimoilta on oltu yhteydessä Iin kunnan kanssa ja tavoitteena on saada Pooki ja sen tuomat palvelut auki viimeistään heinäkuuksi. 

Vaikka ilma oli kolea ja pohjoisesta tuuli, niin tunnelma oli koko vieraiun ajan lämminhenkinen. Pirjo ja Vuokko vastasivat tarjottavista. Vieraita oli yhdistyksen jäsenten lisäksi 9 paikalla. Kiitos kaikille osallistujille.








sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kuivajoki tulvii ja jäät lähtivät vasta 16.5.2017 yötä vasten

Kuivajoki on nyt tulvassa. Itse en kyllä heti muista, että näin myöhään olisi jäät lähteneet pitkään aikaan. Viime vuonna jäät lähtivät jo toukokuun alussa. Kaarteen Paavon muistikirjan mukaan jäät ovat keskimäärin lähteneet huhtikuun viimeisellä viikolla.

Toivotaan, ettei nahkistenpyytäjien puutavarat lähde tulvan mukaan (kuva J.V)

torstai 4. toukokuuta 2017

Kosteikkoillassa huhtikuussa 2017 oli tunnelmaa

Yhdistyksemme oli mukana järjestämässä kosteikkoiltaa yhdessä Kuivajoen Pohjoispuolen Metsästysseuran ja Kuivaniemen Osakaskunnan kanssa Ti 2.5.2017 klo 18.00 - 20.15. Illan ohjelma oli seuraava:
 
18:00 Tervetulokahvit
18:15 Vyyhti II -hankkeen esittely, Maarit Satomaa/ Oulun Maa- ja kotitalousnaiset: Ajankohtaista maatalouden kosteikkotuista, Maarit Satomaa / Oulun maa- ja kotitalousnaiset 
18:45 Metsätalouden luonnonhoidon rahoitusmahdollisuudet, Kyllikki Maaranto / Suomen Metsäkeskus
19:15 Purokunnostuksen esimerkkejä, Heikki Tahkola / Oulun Kalatalouskeskus
19:45 Keskustelua jatkotoimenpiteistä
20:15 Tilaisuus päättyy
 
Menossa oli myös mukana: ProAgria Oulun hallinnoima VYYHTI II -hanke


Paikalla oli kosteikko / Kuivajoki asiaa kuuntelemassa 24 ihmistä

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Vuosikokous pidettiin 31.3.2017 klo 18 alkaen Kuivaniemen Merihelmessä

Paikalle oli saapunut 17 yhdistyksen jäsentä. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Toiminta todettiin aktiiviseksi ja erittäin hyödylliseksi Kuivajoen Pohjoispuolen ihmisille. Toimintaan kaivataan lisää jäseniä. Lisää jäseniä saamme tekemällä työtämme näkyvämmäksi eri paikoissa.

Uusi hallitus on vuodelle 2017 seuraava: Pj. Tuula Kehus-Kaarre, Helena Kehus, Päivi Onkalo, Anne Hakoköngäs, Kirsti Kehus, Vuokko Lammassaari, Maarit Halttu ja Hannu Peurasaari.

Kokouksen Pj. Olli Dahl ja yhdistyksen uudelleen valittu puheenjohtaja Tuula-Kehus Kaarre

Kokousväkeä lähdössä kokouksesta pois.